Kotikoulu ja kotiäitiys kulkevat yleensä käsi kädessä kuin paita ja peppu. Tässä kannanotto kotiäitiyden puolesta:

On vaikea löytää maan päältä kolkkaa, jossa kotiäitiyttä arvostetaan yhtä vähän kuin Suomessa. Täällä oletetaan, että äiti palaa työelämään viimeistään nuorimmaisen täyttäessä kolme. Edes viranomaisten kaavakkeista ei löydy saraketta kotiäidille – hän joutuu miettimään, onko hän työtön vai työelämässä vai opiskelija vai mikä, kun hoitaa lapsiaan kotona.

Tämän asian ymmärtää monesti vasta silloin, jos asuu ulkomailla. Omalle kulttuurilleen on helposti sokea. Esimerkiksi EU:n virkojen kohdalla noudatetaan 15 vuoden äitiysvapaata. Nainen, saatuaan ensimmäisen lapsensa, voi jäädä töistä pois 15 vuodeksi, ja palata sitten virkaansa. Tällainen lainsäädäntö kertoo naiselle: on hyväksyttävää olla kotona 15 vuotta, lasten ollessa pieniä.

Eräs syy kotiäidin uran himmenemiseen on ehkä sekin, että tyypillinen suomalaispari pyöräyttää tehokkaasti kaksi lasta peräkkäin. Sitten äiti hoitaa silmät ristissä kahta vaippaikäistä kotona vuoden tai pari ja palaa huojentuneena työpaikalleen. ”Huh – pääsen töihin lepäämään”, on monen ääneen sanottukin kokemus. Perhe palaa normaalikuvioon, eli molemmat vanhemmat töihin ja lapset päiväkotiin. Tämä systeemi on tietenkin tehokas, mutta näin kutistuu mahdollisuus nauttia lapsistaan ja heidän kasvamisestaan kaikessa rauhassa. Kaksi vaippaikäistä on monelle raskas yhdistelmä. Kotiäitiyden helpompi ja nautinnollisempi puoli alkaisi sitten, kun lapset olisivat esim. yli 4-vuotiaita, mutta siinä vaiheessa moni äiti paahtaa jo työelämässä täysillä!

Suomessa tehty tutkimus 30-40-vuotiaiden naisten hyvinvoinnista paljasti, että naiset voivat huonosti (Kotiliesi 8/2002: Valintojen kirjo ahdistaa). Tutkimus kertoi, että onnellisimpia olivat ne yrittäjien vaimot, jotka ovat tehneet valinnan olla kotona! Kuinkas se on mahdollista – eikös kotiäitien pitänyt olla ahdistuneita, moni saattaa ajatella. Naisten työelämässä oloa tuetaan voimakkaasti yhteiskunnan rahoituksella päiväkotien muodossa. Kannattako se, sillä naiset kokevat ruuhkavuosina sisäistä tyytymättömyyttä ja riittämättömyyttä ahdistukseen asti?

Työelämän ja perheen yhteensovittamisesta puhutaan paljon. Arjen helpottajaksi tarjotaan milloin mitäkin, viimeksi K-kaupan muovipussissakin oli mainos: arjen helpottaja. Mutta todellinen helpotuskin olisi tarjolla, nimittäin äiti kotona – mutta tämä vaatisi monessa perheessä melkoista ilmastonmuutosta korvien välissä!

Totta kai: monessa perheessä äidin töissä oleminen on taloudellinen välttämättömyys. Mutta varmasti on myös niin, että jos asia koettaisiin todella tärkeäksi, vaihtoehtoinen ratkaisu löytyisi.

Financial Times –lehti (Mothers in the middle, 11.9.2004) kertoo EU-lakimiehen tehtävistä Brysselistä seitsemäksi vuodeksi kotiin jääneestä naisesta. Hän palasi takaisin työelämään, mutta havaitsi, ettei se tyydyttänyt häntä enää ja jäi uudelleen pois. ”Minun mielestäni ei ole mikään saavutus istua toimistossa ja lentää ympäri maailmaa 80 tuntia viikossa”, hän sanoo. ”Mitä väliä on arvonimillä tai titteleillä tai työsuhdeautolla? Lapsia kasvattamalla me käytämme todellista valtaa ja vaikutamme maailman tulevaisuuteen.”

Eräässä sarjakuvassa pikkupoika toteaa ylpeänä äidistään: ”Äitini oli aikaisemmin työssä toimistossa, mutta sitten hänet ylennettiin kotiäidiksi!” Kunpa tämä voisi olla monen perheen aito kokemus!