Kotikoulu vai peruskoulu?

Tässä tekstissä on luvassa hengellisiä perusteluja kotikoulun valitsemiselle. Kuitenkin, samalla kun näemme kotiopetuksen hyvät puolet, haluamme sanoa, että emme ajattele, että kotiopetus olisi joku ihmelääke kaikkiin kasvatuksen ongelmiin. Se on vain astia, joka voi sisältää hyvää tai vähemmän hyvää syötävää. Jotkut uskovat vanhemmat, joiden lapset ovat tavallisessa koulussa, voivat hoitaa tehtäväänsä Jumalan silmissä paljon paremmin kuin kotiopetusta antavat vanhemmat. Sisältö ratkaisee, ei muoto. Olemme kaikki armon varassa, ja meillä on erilaisia kutsumuksia. Ylpeyteen ei ole kenelläkään varaa.

Tässä yhteydessä on myös hyvä todeta, että monelle perheelle kristillinen koulu on ehdottomasti paras valinta. Kotikoulun pitämiseen ei voi lähteä ilman vahvaa sisäistä kutsumusta, sen verran isosta projektista on kysymys.

Jos kotikoulu ei ole mahdollista esim. terveydellisistä syistä, ei Jumala myöskään tietenkään vaadi sitä! Jumalan odotukset meitä kohtaan riippuvat siitä, mihin meillä on mahdollisuus. Tämä on raamatullinen periaate. Esimerkiksi Paavali kirjoittaa rahan antamisesta: ”Jos antajalla on hyvää tahtoa, hänen lahjaansa pidetään arvossa sen mukaan, mitä hänellä on, eikä vaadita sellaista, mitä hänellä ei ole.” (1. Kor. 8:12).

Varmaan on myös niin, että on parempi, jos lapsilla on ”tolkulliset” vanhemmat ja tavallinen koulu, kuin burn out -vanhemmat ja kotikoulu. Missä raja menee, on hyvä kysymys!

Raamatun perusfilosofia Jumalan kansalle

Lähtökohtamme on, että Jumalan ihmisinä meidän tulisi etsiä ennen kaikkea Jumalan tahtoa lastemme kasvatuksessa niin kuin kaikilla muillakin elämänalueilla. ”Isät, älkää herättäkö lapsissanne vihaa, vaan kasvattakaa ja ojentakaa heitä Herran tahdon mukaan.” (Ef. 6:4).

Vanhan liiton Jumalan kansa ja sen tapahtumat ovat esikuvallisia uuden liiton Jumalan kansalle. Heidän piti erottautua selvästi muista kansoista, jotka edustivat maailmaa. Esim. seka-avioliitot eivät tulleet kysymykseen, puhumattakaan siitä, että Israel olisi antanut lapsensa heille koulutettaviksi.

Uuden liiton kansalla on kuitenkin yksi piirre ratkaisevasti erilainen kuin vanhan liiton kansalla: meillä on tehtävänä saavuttaa uusia ihmisiä Jumalan kansaan, nyt se on avoin kaikille. Siksi samanlainen pelkästään eristäytymiseen pohjautuva filosofia ei enää päde. Kuitenkin Jumala haluaa, että säilytämme oman identiteettimme ja pohjaamme elämämme siihen, että kuulumme Jumalalle ja rakastamme häntä. Siksi on ongelmallista, jos teemme lastenkasvatuksessa ”yhteistyötä” maailman eli ”pakanakansojen” kanssa. Meidän tulee kyllä soluttautua maailmaan ja vaikuttaa siellä, mutta niin, että oma lähteemme pysyy Jumalassa. Siksi soluttautuminen vaatii viisautta. Asetelman tulisi kasvatuksessa olla se, että me tarjoamme maailmalle hyvää kasvatustamme – ei niin, että me olemme vastaanottavalla kannalla!

Lapsuus on monesti ratkaiseva vaihe ihmisen elämässä. Siinä on kysymys lapsen ”ohjelmoimisesta” – ne asiat, jotka koodautuvat hänen sisimpäänsä ja aivoihinsa lapsuudessa, vaikuttavat siihen, millainen hän on aikuisena. ”Ohjaa lapsi heti oikealle tielle, niin hän vanhanakaan ei siltä poikkea.” (Sananl. 22:6).

Kasvatuksen tavoite on, että lapsemme voisivat kantaa elämässään hedelmää: niin Hengen hedelmää tasapainoisina ihmisiä kuin myös satoa Jumalan valtakuntaan.

Suomen koulujärjestelmä muutosprosessissa

Suomessa koulujärjestelmä on luotu alun perin kristilliselle pohjalle, ja siellä on edelleen tuon perustan vaikutteita. Esim. uskonnonopetus, aamunavaukset, hyvä yhteistyö seurakuntien kanssa sekä paljon hyviä uskovia opettajia. Siksi Suomessa ei ole juurikaan erillistä kristillisen koulutuksen historiaa, kuin vasta viimeisen kahden vuosikymmenen aikana. Tuo pohja on kuitenkin periaatteen ja käytännön tasolla hylätty ja koulu on muuttunut selkeästi moniarvoiseksi. Peruskoulun arvopohjassa sekoittuvat kristillisyys ja antikristillisyys, vaikka sitä ei tietenkään sanota antikristillisyydeksi, vaan esim. humanismiksi.

Tämä on ongelma, kun mietimme, kuinka voisimme kasvattaa lapsemme niin, että se on Jumalan mielen mukaista. Onko se mahdollista ihmiskeskeiseen ajatteluun opettavassa, uskonnollisuutta hieman mukaan sekoittavassa koulussa? Tässä maaperässä kasvaa helposti ”heikkoja” uskovia – sellaisia, jotka ovat kyllä uskossa, mutta joille se on käytännön elämässä jonkinlainen sivuseikka, vaikka periaatteen ja puheen tasolla kyllä ehkä tärkeä.

Tietoaineissa rakennetaan maailmankuvaa, ja peruskoulun oppikirjoissa se tehdään ei-kristillisistä, humanistisista lähtökohdista käsin. Näitä kirjoja käytettäessä on hyvä, että lapsi saa materiaalin tulkintaan eväitä ja myös rinnakkaista materiaalia – tämä on kotikoulussa mahdollista.

Eräs näkökulma on tämä: Opettaako lastasi palkkapaimen vai hyvä paimen? Koulun palkattu opettaja tekee työtään (enemmän tai vähemmän) rahasta. Sinä vanhempana teet sitä omistajana – tai ainakin omistajan, Jumalan näkökulmaa etsien. Omistajuudella on merkitystä niin liike-elämässä kuin kasvatuksessakin. Omistaja tekee työtä sydän mukana, koko olemuksellaan. Esimerkkimme on Jeesus: ”Minä olen hyvä paimen, oikea paimen, joka panee henkensä alttiiksi lampaiden puolesta. Palkkarenki ei ole oikea paimen eivätkä lampaat hänen omiaan, ja niinpä hän nähdessään suden tulevan jättää lauman ja pakenee.” (Joh. 10:11-12).

Vanhemman osa

Puhuin kotikoulusta erään pastorin vaimon kanssa. Hän ihmetteli sen tarpeellisuutta. Hän kertoi, että hyvin heidän lapsillaan on mennyt, vaikka ovatkin tavallisessa koulussa olleet. ”Tosin vanhin on avioitunut ei-uskovan kanssa, ja se oli kyllä erittäin tyhmä juttu, mutta ainakin teimme itse kaikkemme estääksemme sen.” Mielestäni he eivät tehneet kaikkea, koska laittoivat lapsensa tavalliseen kouluun!

Kotikouluttaneet vanhemmat tietävät tehneensä ainakin parhaansa – onpa lapsen elämänvalinnat aikuisena sitten mitä tahansa. Kuitenkin on rohkaisevaa tietää, että yhdysvaltalaisen tutkimuksen mukaan 94 % kotikoululaisista valitsee saman maailmankatsomuksen vanhempiensa kanssa. Tätähän me uskovina nimenomaan toivomme. Tilastotieto suomalaisista uskovista nuorista on aika karu. Aikuisväestöstä 16 % sanoo olevansa uudestisyntyneitä kristittyjä, mutta nuorista vain 4 %. Tämä tarkoittaa sitä, että keskiverto uskovan perheen nuori ei ole uskossa. Moni toki tulee uskoon myöhemmällä iällä, mutta mikä tragedia, että Suomessa uskovien kotien lapset luopuvat näin usein uskosta!

Toki on niin, että kotikoulu haukkaa ison osan vanhempien elämästä. Siinä et päästä itseäsi helpolla. Mutta toisaalta, jos vaihtoehtona on antaa lapsi maailman kasvatettavaksi, sen vaikeudet ja surut voivat olla jossakin vaiheessa lähes kestämättömät. Kokonaisuutta ajatellen kotikouluvanhemmalla on hyvät mahdollisuudet päästä elämästä sittenkin helpommalla!

Kotikoulun iloja ja suruja

Kotona saa kasvattaa niin kuin itse parhaaksi näkee, ja ainakin tavoitella Jumalan tahdon mukaista kasvatusta! Uskovassa kodissa – jos Jumalan rakastaminen on keskeinen arvo – hengelliset asiat ovat luontevasti mukana. Lapsi oppii, että on normaalia miettiä hengellisiä asioita ja puhua niistä. Hän voi piirtää hengellisistä asioista ja laulaa niistä, ilman, että häntä pidetään outona. Tämä ei ole mahdollista tavallisessa koulussa, vaan siellä lapsi oppii, että näistä asioista kuuluu vaieta.

Kyse ei ole siitä, että hengellisten asioiden tulisi olla jatkuvasti esillä, vaan siitä, että uskovien aikuisten seurassa hän on vapaa puhumaan myös niistä.

Kotikoulun aloittaminen tarkoittaa myös taloudellisia uhrauksia. Itse asiassa on kyse suurista summista rahaa, jos sitä ajattelee menetettynä ansiotulona. Tähän voisi kuitenkin todeta Laulujen laulun sanoin: ”Jos joku tarjoaisi talot ja tavarat rakkauden hinnaksi, hän saisi vain toisten pilkan.” (8:7). Se maksaa, mutta mitä sitten? Jokainen voi miettiä, mihin elämänsä sijoittaa. Lapsiinsa sijoittaminen ei tunnu ollenkaan hullulta, jos vaihtoehtona on materiaan sijoittaminen.

Kahden vanhemman työssäkäynnin mallille löytyy vaihtoehtoja. Jos ei muuta, niin yksinkertaisempi elämäntapa, jolloin vähempikin raha riittää. Pienempi asunto ja vuokralla asuminen, esimerkiksi. Ongelma on siinä, että olemme hyvinvointivaltiossa tottuneet siihen, että valtio ruokkii, kun vain aukaisemme suumme. Jokainen ilmainen kouluruoka-ateriakin voi tuntua saavutetulta edulta, josta on vaikea luopua.

Ratkaisu voi tuoda mukanaan myös henkistä yksinäisyyttä. Muut ihmettelevät ja oudoksuvat. Oletko valmis sietämään erilaisuuden painetta? Toisaalta on hyvin vapauttavaa, kun voi tehdä valintoja sen mukaan kuin kokee kutsumuksekseen, eikä sen mukaan, kuinka ihmiset olettavat niitä tehtävän.

Hyvä huomioida päätöstä tehtäessä

Jos harkitset peruskoulua, käy ensin seuraamassa koulun tunteja! Opetus on avointa ja sitä saa lain mukaan käydä seuraamassa – pyydä vain lupa rehtorilta/opettajalta. Näin sinulle muodostuu realistisempi kuva siitä, millaista koulussa on. Muulla tavoin todellista tietoa tuskin saa – median uutiset ovat yleensä siloteltuja jo yksityisyyden suojankin vuoksi. Esimerkiksi, jos tv-kamera kuvaa luokassa, siitä taatusti poistetaan ennen julkaisua ne kohdat, joissa oppilaat haistattelevat ja maistattelevat opettajalleen.

Muista, että vanhemmat ovat vastuussa kasvatuspäätöksistä – ei lapsi. Älä aseta lasta tilanteeseen, jossa hän joutuu tekemään isoja omaa elämää koskevia päätöksiä. Hänen mielipiteensä voi toki ottaa huomioon, mutta se on eri asia.

Jos lapsesi on peruskoulussa

Jos lapsesi on peruskoulussa, ymmärrä, että hänellä on ristiriita siinä maailmankuvassa, minkä hän saa kotoa ja minkä keskellä hän elää koulussa. Vaikka se ei tulekaan kaikessa esille, se on olemassa oleva tosiasia. Hän elää vaativassa tilanteessa, ja se ei ole välttämättä helppoa.

Ratkaise, kuinka voit rakentaa läheistä yhteyttä lapsesi kanssa. Käytä paljon aikaa hänen kanssaan. Ratkaise myös, kuinka voit antaa hänelle Hengen ravintoa kouluajan ulkopuolella: raamatunopetusta niin että se ymmärretään, sekä mahdollisuutta osallistua Jumalan kansan elämään, sen tavoitteisiin, iloihin ja suruihin.

Viisas voittaa sieluja – myös omassa kodissaan!