Lehtikatsaus suomalaislasten elämän ongelmatekijöihin

Suomalaistytöillä lyhyin lapsuus (HS 7.12.2005)

”Suomalaistytöillä on lyhyin lapsuus, selvisi suomalaisia, ruotsalaisia ja norjalaisia 7-13-vuotiaita vertailleessa tutkimuksessa 2002. Kukaan kuudesluokkalainen suomalaistyttö ei kertonut leikkivänsä joka päivä, vaikka muunmaalaisille tytöille ja suomalaispojille leikki ei ollut tavatonta.

Suomalaiset lapset haluavat olla teinejä pari vuotta ruotsalaisia ja norjalaisia aiemmin. Jo 10-11-vuotiailla tytöillä omien asioiden jakaminen vanhempien kanssa romahtaa.

Erityisesti tytöiltä edellytetään järkevää käytöstä jo varhain. Varhaiskypsyys ei kuitenkaan tuo onnea. Päinvastoin pitkään leikkivät tytöt kokevat itsensä muita rakastetummiksi.

Pohjoismaisessa lapsitutkimuksessa suomalaistytöt olivat poikkeuksellisen alakuloisia. Joka kolmas kuudesluokkalainen tyttö kärsi masennusoireista.

Nuorten tyttöjen väkivaltainen käytös on lisääntynyt. Päihteidenkäyttö alkaa yhä nuorempana, tytöillä aiemmin kuin pojilla.

Kansanterveyslaitoksen mukaan suomalaistyttöjen tupakointi ja päihteidenkäyttö ovat eurooppalaista huipputasoa.

Myös ulkonäkö tuo tytöille paineita. Lähes puolet 13-15-vuotiaista suomalaistytöistä pitää itseään liian lihavana.”

Suomi on onnettomien lasten maa (HS 24.6.2003)

”Tuoreet tutkimustiedot (Aamulehti 23.6.) hätkähdyttävät; ala-asteikäiset suomalaislapset kärsivät tarkoituksettomuuden tunteesta, eikä heidän arkielämässään ole paljonkaan mielihyvää verrattuna samanikäisiin ruotsalaisiin ja norjalaisiin lapsiin. Suomalaisittain surkeat tutkimustulokset sisältyvät projektiin eriarvoinen lapsuus: vertaileva tutkimus Pohjoismaissa, joka on tekeillä Tampereen yliopistossa.”

Koululaiset viihteen suurkuluttajia

Suomalaiskoululaiset viettävät ruudun ääressä kolme tuntia päivittäin. Kaksi tuntia katsotaan telkkaria ja päälle vielä ollaan tunti tietokoneella. Vertailun vuoksi: kotitöitä tehdään puolisen tuntia. (lähteet: Koskenniemi: Koululaisen päivänkehä, Siurala: Urbaanin nuoren vapaa-aika ja Tilastokeskus.)

Kun tähän yhdistetään se, että suomalaisvanhemmat rajoittavat katsottavia ohjelmia kansainvälisesti katsottuna hyvin vähän (tätä suomalaiset mediakasvatustutkijat ovat pitäneet esillä tänä vuonna), yhdistelmä on huolestuttava.

Eräs kuvataideopettaja kirjoittaa (HS 26.4.2006): ”Tiedän Bondien tapaisten toimintaelokuvien olevan melko yleistä yhdeksänvuotiaitten ajanvietettä, ja se näkyy ja kuuluu senikäisten puheissa ja joskus myös toiminnassa. Aina ei täysin ymmärretä, ettei potkujen ja lyöntien jälkeen välttämättä noustakaan ylös jatkamaan. - Kuvan voima on valtava, liikkuvan kuvan etenkin. Vaikka heti seuraavan yön painajaisiin elokuva ei tulostuisikaan, jälkiä voi tunne-elämään silti jäädä.”

Isät eivät puhu lastensa kanssa

Joitakin vuosia sitten mediassa pyöri tutkimustulos, jonka mukaan suomalaiset isät puhuvat lastensa kanssa ruhtinaalliset 12 minuuttia päivittäin. Ja tämä ei ole välttämättä mitään tunnetason jakamista, vaan siihen sisältyy kaikki puhe. Kuinka lapsen isä-suhde voi muodostua läheiseksi, jos vuorovaikutusta ei ole tämän enempää?

Äidit ovat työelämässä

Suomalainen yhteiskunnallinen elämä on rakennettu niin, että äidit menevät töihin kodin ulkopuolelle, viimeistään silloin, kun nuorin täyttää 3. Tämä on normi, josta poikkeamista helposti oudoksutaan, ja tässä asiassa Suomi ja muut Pohjoismaat ovat hyvin erilaisia kuin suurin osa muista länsimaista, puhumattakaan muista maista. Täällä lapset viettävät kansainvälisen vertailun mukaan paljon aikaa yksin ilman aikuisen läsnäoloa. Lapsena koettu yksinoloaika ilman aikuisia korreloi voimakkaasti aikuisiän sosiaalisten ongelmien kanssa. Tämän asian on kasvatustieteen professori Lea Pulkkinen (Jyväskylän yliopisto) ansiokkaasti nostanut esille. Pulkkisen aktiivisen rummutuksen ansiosta Suomeen on perustettu viime vuosina paljon iltapäiväkerhoja, mutta olisiko oma äiti vielä parempi ja turvallisempi koulusta vastaanottaja?

Lue: Kannanotto kotiäitiyden puolesta

Sukupuolivalistusta yhteiskunnan tuutista

Heinäkuussa 2006 media uutisoi, että suomalainen sukupuolivalistus on ainutlaatuista maailmassa. Missään muualle ei anneta yhtä perusteellista opetusta sukupuoliasioista kuin Suomessa. Asiahan kuulostaa hienolta, mutta ongelma on siinä, että valistus lähtee täysin vääristä arvoista, kun sitä punnitsee Jumalan periaatteiden valossa. Avioliitolla ei ole siinä valistuksessa mitään sijaa.

Tämä puhuu omalta osaltaan karua kieltä siitä, että Suomessa on luovuttu paitsi Raamatun arvoista, myös perheinstituution keskeisestä asemasta arvojen siirtäjänä. Karrikoiden: Suomessa vanhemmat toivovat, että koulu kertoo heidän lapsilleen seksuaalisuudesta, koska heillä itsellään ei ole niin läheisiä välejä teineihinsä, että he voisivat tai haluaisivat niistä kertoa.

Koulun tulosvastuu tappaa luovuuden

HS 5.9.2005, kasvatustieteen professori Kari Uusikylä

”Suomea pidetään maailmalla koulutuksen ihannemaana. Pienet koulumme ovat saaneet erityiskiitosta ihanteellisina kasvatusympäristöinä.

Kuitenkin toimet koulujemme toimintakyvyn murentamiseksi ovat käynnissä.

Opettajat, psykologit ja lastenlääkärit ovat niin turhaan toistelleet samoja asioita: koulut esikouluista alkaen kärsivät resurssipulasta, yhteiskunnallisen muutoksen seurauksista kärsivät lapset maksavat kotien tuskasta mielenterveydellään. Erityisopetuksen tarve olisi huutava.

Mitä vetoomuksista on seurannut? Lisää tehokkuusvaatimuksia, suuria luokkia, suuria kouluja. Vallankahvassa on ihmisiä, joille taloudelliset arvot ovat kaikista tärkeimpiä, harvat ehtivät tai edes osaavat ajatella mikä se semmoinen ”ihminen” tai ”lapsi” on, ja miten se kasvaa.

Liian harva ymmärtää, mitä ”hyvä opetus” tarkoittaa. Jokainen täysipäinen käsittää, että raha ei riitä kaikkeen.

Jokainen myös tietää, että Suomessa on paljon rahaa, mutta se sijoitetaan koulua tärkeimpiin kohteisiin.”

Välikommentti: EU:n henkilöstön kouluissa kyllä tiedetään, miten laadukasta koulutusta tuotetaan: ryhmän maksimikoko on 12. Rahaa löytyy, kun se nähdään tärkeäksi.

”Moni visionääri toistelee: tarvitsemme luovia osaajia, osaajia, osaajia.

Harva määrittelee, mikä se sellainen ”osaaja” on, puhumattakaan mitä ”luovuus” on.

Luovuus syntyy turvallisessa, rauhallisessa, vapaassa, virikkeisessä opiskeluympäristössä, jossa on aikaa ja lupa erehtyä.

Tulosvastuu, tiukka arviointi ja pakkokilpailu tappavat luovuuden. Vaatimus sekä luovuuden että mitattavan tehokkuuden lisäämisestä on jakomielinen.

Olen saanut tämän selvän tutkimustuloksen toteamisesta arvovaltaisia nuhteita. Eihän näin saisi sanoa julkisesti. Miksi?”

Välikommentti: kirjoituksensa loppuosassa Uusikylä ottaa esille myös kotiopetukseen – ei kylläkään puoltavasti, mutta kuitenkin. Ehkä Uusikylä ei tunne kotikoululiikettä kansainvälisesti:

”Noin 300 lapsen vanhemmat ovat ottaneet lapsensa pois koulusta kotiopetukseen (HS 15.8.2005). Suomessahan on oppivelvollisuus, mutta ei koulupakkoa.

Sääli koteja, sääli lapsia. Kouluelämää ja opiskelua, kavereineen ja ammattiopettajineen kun ei hyväkään koti korvaa. Peräkamarissa kun ei kukaan voi loppuelämäänsä viettää. Kuka koulujemme alasajoa haluaa, mitä halutaan tilalle?”